|
Työpaketit
 Työpaketti 1
Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus
Toimii hankkeen pääpartnerina (Lead Partner, LP).
Vastaa hankkeen koordinoinnista ja tiedotuksesta.
 Työpaketti 2
Turun yliopisto, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus
Analysoi nykyisen ja tulevan liikennemäärän, infrastruktuurin tarpeen ja toimijat Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi kriisitilanteessa. Tämän työpaketin aineisto on pohjana muille työpaketeille.
 Työpaketti 3
Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskus
Työpaketissa tarkastellaan vaihtoehtoisia toimintaympäristön skenaarioita poikkeustilanteissa. Ensin analysoidaan, millaiset poikkeustilanteet voisivat vaikuttaa Suomenlahden kappaletavaravirtojen ohjautumiseen muihin satamiin ja millaisia seurauksia mahdolliset poikkeustilanteet voisivat aiheuttaa elinkeinoelämälle ja julkishallinnolle. Lisäksi tarkastellaan vaihtoehtoisten maantie- ja rautatiekuljetusreittien ympäristövaikutuksia. Työpaketissa selvitetään myös mahdollisuuksia ja uhkia Itämeren alueen satamien ja Kaakkois-Suomen logistiikkakeskusten toiminnalle muuttuvassa toimintaympäristössä.
 Työpaketti 4
Viron meriakatemia
Tarkastelee mitä vaikutuksia eri kriisitilanteilla voisi olla Suomenlahden/Itämeren alueen öljy- ja kemikaalikuljetuksiin. Analyysissä huomioidaan uudet kuljetusreitit, ympäristö, politiikka ja yhteiskunnalliset seikat.
 Työpaketti 5
Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Kouvolan tutkimusyksikkö
Rakentaa projektia varten systeemidynaamisen simulointimallin, jolla kyetään tekemään ”mitä jos” –tyyppisiä tarkasteluja erimittaisten ja -tyyppisten häiriötilanteiden varalta Suomenlahdella. Tarkastelu ei rajoitu ainoastaan yhden maan sisäiseen kykyyn reagoida logististen virtojen häiriötilanteisiin, mutta soveltuvien rahtityyppien osalta tarkastellaan myös Suomen ja Viron välisen yhteistyön luomia mahdollisuuksia. Simulointimallia on tarkoitus täydentää agenttipohjaisella simulaatiolla, jonka kanssa tehdään koeluonteisia pienempiä malleja häiriötilanteita silmällä pitäen. Agenttimalleihin kyetään luomaan älykkyyttä sekä monitasoisia sääntöjä aivan eri mittakaavassa kuin mikä on tilanne muilla simulointimenetelmillä.
|

|