Merikotka jatko-opiskelijan näkökulmasta

Annukka Lehikoinen, Helsingin yliopisto

Jätin taannoin väitöskirjani esitarkastukseen. Kyseessä on ensimmäinen suoranainen Merikotka-väitöskirja: tehty suurimmaksi osaksi tutkimuskeskuksen hallinnoimien hankkeiden puitteissa ja fyysisesti tutkimuskeskuksen tiloissa ja idearikkaassa ympäristössä istuen. Väitöskirjassani käsittelen eri tieteenalojen tuloksia yhdistelevää mallinnusta ympäristökysymyksissä. Tällainen erillisten tiedonpalasten linkittäminen toisiinsa tuottaa uudenlaista ymmärrystä ihmisen ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta. Parempi ymmärrys puolestaan auttaa suunnittelemaan erilaisia toimintoja ja hoitamaan ympäristöä viisaammin.

Tieteellisen tutkimuksen yhtenä keskeisenä tarkoituksena on tuottaa yhteiskunnallisesti hyödyllistä tietoa, joka on hyödynnettävissä joko suoraan tai välillisesti kestävän kehityksen kriteerit täyttävään suunnitteluun ja päätöksentekoon.  Ympäristön läpäisyperiaate on kestävän kehityksen kivijalka. Termillä tarkoitetaan sitä, että ympäristönäkökulma tulisi ottaa huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Läpäisyperiaatteen toteuttaminen edellyttää ihmisen toiminnan vaikutusten laaja-alaista tarkastelua sekä myös yhteisten tavoitteiden määrittelyä. Millaisia ympäristöuhkia ja -mahdollisuuksia erilaiset toiminnot yhdessä ja erikseen synnyttävät? Kuinka paljon epävarmuutta käsityksiimme liittyy? Millainen on se ympäristön tila, johon haluamme pyrkiä ja kuinka isoja riskejä olemme valmiita ottamaan sen kustannuksella? Tällaisiin suuren mittakaavan monitieteisiin kysymyksiin Merikotkan hankkeet pyrkivät etsimään vastauksia.

Merikotka tutkimuskeskuksen keskeisenä tavoitteena on ns. sateenvarjomallin toteuttaminen. Hankkeet kokoavat yhteen niin yliopistotutkijoita, ammattikorkeakoulujen edustajia, erilaisia käytännön toimijoita kuin valtion tutkimuslaitoksiakin tarkastelemaan meriliikenteen ja –ympäristön ongelmakohtia. Projektien aikana osapuolet oppivat toisiltaan ja alkavat ymmärtää toistensa näkökulmia entistä paremmin. Tässä sulatusuunissa jatko-opiskelijakin kasvaa väistämättä poikkitieteellisesti ajattelevaksi tutkijaksi. Omat tutkimusaiheet myös näkee erilaisista perspektiiveistä, jolloin ne on helppoa sijoittaa isompaan mittakaavaan ja hahmottaa niiden tuottama yhteiskunnallinen hyöty. Emoylipistojen tiivis mukanaolo taas varmistaa sen, että tieteellinen ote, tutkimuksen laatu ja objektiivisuus säilyvät.

Vaikka sijainti etäällä emoyliopistosta on ollut toisinaan haastavaa ja edellyttänyt enemmän matkustelua, puhumattakaan siitä, että monitieteiset hankkeet ja keskeiset integroivat tehtäväni niissä ovat venyttäneet jatko-opintoja, koen että olen ollut etuoikeutettu. Merikotkan olemassaolon aikana tiederajat ylittävä tutkimusyhteistyö on kehittynyt monitieteisestä kohti aidosti poikkitieteellistä. Monitieteisessä yhteisössä eri tutkimusalat tutkivat samaa aihepiiriä jokainen omasta näkökulmastaan, kun taas poikkitieteellisyyden kriteereinä pidetään pyrkimystä laajempaan kokonaiskuvaan ja yhteiseen ymmärrykseen. Poikkitieteelliset ongelmat nousevat käytännön elämästä ja yksittäinen tieteenala voi tyypillisesti tarjota niihin vain suppean näkökulman. Systeemin kokonaisvaltainen ymmärtäminen vaatii usein uusia teoreettisia viitekehyksiä ja työkaluja, joita poikkitieteellinen tutkimus synnyttää. Meriliikenteen sekä muiden meriympäristön käyttöpaineiden synnyttämien riskien ja mahdollisuuksien kokonaisvaltainen arviointi ja ymmärtäminen edellyttää ekologis-teknis-yhteiskunnallista meta-analyysiä. Väitän, että Merikotkassa ollaan yhdeksän toimintavuoden aikana onnistuttu viemään merkittävästi eteenpäin sekä aihepiirin tutkimusta että poikkitieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Työ on noteerattu useilla eri tahoilla, jopa kansainvälisellä tasolla, ja olen ylpeä voidessani sanoa, että olen saanut olla mukana sitä tekemässä.