Toimiva jätevesihuolto edistää veneilyn kestävyyttä

Merikotka-tutkimusverkoston tutkijoiden uusin artikkeli julkaistiin äskettäin kansainvälisessä Marine Pollution Bulletin -tiedelehdessä. Artikkeli perustuu 30MILES-projektin aikana kerättyihin aineistoihin. Projekti keskittyi itäisen Suomenlahden pienvenesatamaverkoston kestävään kehittämiseen.

Venesatamien kestävään kehittämiseen liittyvissä kysely- ja haastatteluaineistoissa veneilijöiden huomioi kiinnittyi eniten jätehuoltoasioihin – erityisesti veneissä syntyviin käymäläjätevesiin.  Veneilijät näyttivät usein kohtaavan imutyhjennysasemien käyttöön liittyviä ongelmia, joista satamatoimijat eivät vaikuttaneet olevan tietoisia. Kirjallisuuskatsaus osoitti, että veneilijöillä on samanlaisia ​​ongelmia myös muualla maailmassa.

Vuodesta 2005 lähtien veneissä syntyvän käymäläjätteen purkaminen Suomen rannikkoalueilla on ollut kiellettyä. Kaikissa veneissä, joissa on vesi-wc, tulee olla myös septisäiliö, joka tyhjennetään imutyhjennysasemalla. Suomessa tyhjennysasemat sijaitsevat yleensä joko luonnonsatamissa tai rakennetuissa venesatamissa. Saariston luonnonsatamissa kelluvia asemia ylläpitää useimmiten ympäristöyhdistys Pidä Saaristo Siistinä ry, kun taas satamissa sijaitsevia asemia ylläpitävät satamaoperaattorit. Veneissä syntyvää, vesiä paikallisesti rehevöittävää käymäläjätettä kaadetaan edelleen usein Itämereen. Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskuksen taannoisen 30MILES -projektin tuloksiin pohjaava tutkimusartikkeli selittää syitä ja ehdottaa parannuksia. (Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry, kuvaaja HL-Metal Oy / Erik Saanila)
Vuodesta 2005 lähtien veneissä syntyvän käymäläjätteen purkaminen Suomen rannikkoalueilla on ollut kiellettyä. Kaikissa veneissä, joissa on vesi-wc, tulee olla myös septisäiliö, joka tyhjennetään imutyhjennysasemalla. Suomessa tyhjennysasemat sijaitsevat yleensä joko luonnonsatamissa tai rakennetuissa venesatamissa. Saariston luonnonsatamissa kelluvia asemia ylläpitää useimmiten ympäristöyhdistys Pidä Saaristo Siistinä ry, kun taas satamissa sijaitsevia asemia ylläpitävät satamaoperaattorit. Veneissä syntyvää, vesiä paikallisesti rehevöittävää käymäläjätettä kaadetaan edelleen usein Itämereen. Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskuksen taannoisen 30MILES -projektin tuloksiin pohjaava tutkimusartikkeli selittää syitä ja ehdottaa parannuksia. (Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry, kuvaaja HL-Metal Oy / Erik Saanila)

Kirjoittajat tekivät toimijaverkkoteoriaan pohjautuvan analyysin ymmärtääkseen ja kuvatakseen mekanismeja, joiden kautta veneiden jätevesihuolto vaikuttaa venesatamien kestävään kehittämiseen. Artikkelissa esitetään kattava kuvaus yhdestä sosio-eko-teknisestä järjestelmästä, jossa erilaiset tunnistetut toimijat ja tekijät voivat vuorovaikutuksessa keskenään joko edistää tai estää kestävän pienvenesatamatoiminnan ja huviveneilyn toteutumista. Satamiin asennetut imutyhjennysasemat ovat veneilijöiden arvostamia venesataman ydinpalveluita. Samalla ne toimivat niin sanottuina hallinta-artefakteina, jotka ohjaavat veneilijöiden toimintaa venesatamissa, mutta myös merellä. Näin imutyhjennysasemat vaikuttavat samanaikaisesti sekä venesatamatoiminnan, että veneilyn kestävyyteen.

Artikkelin tulokset osoittavat, että huomion kiinnittäminen nimenomaa venesatamien jätehuoltopalveluihin on omiaan edistämään ns. kestävän kehityksen kierteen syntymistä. Tällainen kierre tuottaa synergiaetuja ympäristön tilaan, paikallisasukkaiden hyvinvointiin ja alueelliseen talouskehitykseen liittyvien tavoitteiden kesken. Asianmukaisilla ympäristöä suojelevilla toimilla säilytetään ja suojataan ekosysteemipalveluita, joiden varaan luontoturismi rakentuu ja joiden heikkeneminen todennäköisesti saisi vierailijat pitkällä aikavälillä hylkäämään kohteen. Venesataman jätehuolto palvelee sekä vierailevien veneilijöiden että paikallisten asukkaiden tarpeita. Se antaa veneilijöille mahdollisuuden toimia ympäristötietoisesti ja samalla ylläpitää ympäristön hyvää tilaa asukkaiden kotiseudulla.

Artikkeli tarjoaa lukuisia tutkimustietoon perustuvia ideoita ja suosituksia pienveneiden jätevesihuollon sekä venesatamien kestävän kehityksen parantamiseksi.

 

Alkuperäinen artikkeli:

Renne Vantola, Emilia Luoma, Tuuli Parviainen and Annukka Lehikoinen (2021). Sustainability manifesting as a multi-material and -sited network effect: How boat-sourced sewage management facilities serve as governance artefacts advancing sustainability in nautical tourism. Marine Pollution Bulletin 173, Part B. (Ilmaislinkki artikkeliin)

Väitös merenpohjien kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista

FM Laura Kaikkosen ympäristötieteiden alaan kuuluvan väitöskirjan tarkastustilaisuus järjestettiin Helsingin yliopistolla 29.10.2021. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä toimi professori Anna Metaxas kanadalaisen Dalhousie -yliopiston oseanografian laitokselta. Väitöskirjan yhtenä ohjaajana on toiminut Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotkan johtoryhmän jäsen, professori Sakari Kuikka Helsingin yliopistosta. Väitöskirja syntyi osana Kuikan johtamaa työkokonaisuutta Suomen akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Smartsea-hankkeessa.

Kaikkosen väitöskirja, ”Risks out of depth? A study on the environmental impacts of seabed mining” koostuu neljästä tieteellisestä artikkelista ja yhteenveto-osiosta. Kokonaisuudessa arvioidaan monipuolisesti merenpohjan kaivostoimintaan liittyviä ympäristöriskejä, alkaen ongelman jäsentelystä ja olemassa olevan tiedon synteesistä aina todennäköisyyspohjaisen riskianalyysimallin kehittämiseen. Kokonaisuuden viimeisessä artikkelissa pureudutaan kyselytutkimuksen keinoin asenteisiin ihmisille enimmäkseen saavuttamattomia merenpohjia, sekä kaivostoiminnasta niille aiheutuvia haittoja kohtaan.

Merenpohjan kaivostoiminnasta odotetaan maailmanlaajuisesti ratkaisuja muun muassa akkuteollisuuden kasvavaan mineraalivarojen kysyntään, minkä vuoksi tarvitaan parempaa tietopohjaa ja tehokkaita menetelmiä toiminnan ympäristövaikutusten ja sääntelyn tarpeen arvioimiseksi. Kaikkosen väitöskirja tarjoaa tieteellisesti päteviä ratkaisuja, tietoa ja pohdintaa aiheesta.

”Koska merenpohjan kaivoshankkeet ovat vasta kehitysvaiheessa, mineraalivarojen hyödyntämiseen ja sen ympäristövaikutuksiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia”, Kaikkonen sanoo ja jatkaa kertomalla, että rajoittamattomalla mineraalien nostolla voi olla meriekosysteemin toimintaan mittavia vaikutuksia, jotka on selvitettävä ennen kuin kaupallista toimintaa voidaan harkita. ”Vasta kehittymässä oleviin ihmistoimintoihin liittyvien riskien kattavampi ymmärtäminen on ylipäätään välttämätöntä merialueiden hallitsemattoman teollistumisen ehkäisemiseksi ja meriympäristön hyvän tilan ja hoidon varmistamiseksi”, Laura Kaikkonen korostaa.

Opinnäytetyön yhteenveto-osion voi ladata Helda-julkaisuarkistosta.

Väitös AIS-datan käytöstä alusten yhteentörmäysriskin arvioinnissa

Tutkija Lei Du puolusti menestyksekkäästi meriteknologian alan väitöskirjaansa Aalto yliopistolla järjestetyssä väitöstilaisuudessa 1.10.2021. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Rafał Szłapczyński Gdanskin teknillisestä yliopistosta Puolasta. Väitöskirjan on ohjannut Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotkan johtoryhmän jäsen, apulaisprofessori Osiris Valdez Banda Aalto yliopistosta.

Väitöskirja Maritime Traffic Risk Analysis in the Northern Baltic Sea from AIS data, koostuu viidestä tieteellisestä artikkelista ja yhteenveto-osiosta. Se tarkastelee ja kehittää meriliikenteen riskianalyysin viitekehystä ja menetelmiä, tavoitteenaan tukea päätöksentekoa alusonnettomuuksien, erityisesti yhteentörmäyksien, ehkäisemiseksi, sekä niihin varautumiseksi.

Dun väitöskirjan keskiössä on AIS-aineistoista tunnistettavien kriittisten, niin sanottujen läheltä piti -tilanteiden hyödyntäminen ja analysointi riskien arvioinnin perustana. Lyhenne AIS viittaa automaattisiin tunnistusjärjestelmiin, jotka seuraavat alusten liikkeitä ja joita käyttävät alusliikennepalvelu- eli VTS-keskukset ympäri maailmaa.

”Väitöskirjassa tehdyn tutkimus- ja kehitystyön johdosta voidaan nyt paremmin tunnistaa vesialueita, joilla vaarallisia aluskohtaamisia tapahtuu usein, sekä myös saada lisätietoa näihin kohtaamistilanteisiin johtaneista syistä”, Du sanoo.

Hän jatkaa kertomalla, että työn tulokset voivat auttaa kehittämään ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä alusten yhteentörmäystodennäköisyyksien pienentämiseksi, tai sovittamaan pelastustoimen alueellista valmiustasoa riskitason mukaisesti mahdollisten onnettomuushaittavaikutusten minimoimiseksi. Tulosten potentiaalisina loppukäyttäjinä Du pitää meriliikenteen suunnittelusta ja sääntelystä sekä pelastustoimesta ja varautumisesta vastaavia viranomaistahoja.

Opinnäytetyön yhteenvedon voi ladata Aaltodoc -julkaisuarkistosta.